Verneri Pohjola: ”Improvisaatiossa saa satunnaisuuksia lahjana päälle – asioita tapahtuu, vaikka en haluaisi”
Säv.San.Sov.19 Okt 2023

Verneri Pohjola: ”Improvisaatiossa saa satunnaisuuksia lahjana päälle – asioita tapahtuu, vaikka en haluaisi”


Verneri Pohjola tunnetaan ansioituneena jazzmuusikkona, mutta hän pitää itseään ennen kaikkea improvisoivana musiikintekijänä. Teoston Säv.San.Sov.-podcastissa hän kertoo muun muassa, mitä oppi yhteistyöstä Kaija Saariahon kanssa.

Pohjola nautti jo lapsena improvisoinnista, musiikin tekemisestä itse.

”Tai mekastamisesta, millä nimellä sitä haluaakin kutsua.”

Usein muistetaan mainita, että Suomen jazzin eturivissä jo pitkään vaikuttanut Pohjola on toisen polven muusikko, onhan hänen isänsä maineikas basisti Pekka Pohjola. Kotona hän sai kuitenkin innostuksen musiikkiin äidiltään, paljon pianoa soittaneelta ja muun muassa Chick Coreaa kuunnelleelta tanssija Inkeri Pohjolalta.

Lopullisesti musiikki vei murrosikäisenä. Trumpettiin tuli tartuttua, kun määränpäänä oli paikka musiikkileirillä, orkesterissa – ja tyttöjen huomion kohteena.

Teosto-palkintoehdokkuudetkin soololevyistään Aurora ja Bullhorn keränneelle Verneri Pohjolalle uuden musiikin luominen, säveltäminen on ennen kaikkea improvisaatiota. Siihen on vaikuttanut myös vahvasti jo varhaisten klassisen musiikin vuosien aikana harrastuksiin kuulunut ”improvisointisekoilu”, kun soittokaverien kanssa vaihdeltiin instrumentteja – ja sekoilu äänitettiin.

”Olin varmaan ainoa, joka jaksoi myös kuunnella niitä äänityksiä jälkeenpäin useita kertoja. Improvisaatiossa saa satunnaisuuksia lahjana päälle – asioita tapahtuu, vaikka en haluaisi”, hän sanoo.

Podcastissa Pohjola selvittää myös levytysprosessinsa, uuden musiikin synnyttämisen luomiskertomuksen.

”Ehdottomasti ei ole mitään nimiä eikä kokonaisuutta mielessä etukäteen. Nautin siitä, että musiikki on helposti lähestyttävää, mutta siinä on myös korkean abstraktion elementtejä.”

Pohjola paitsi säveltää itse musiikkia, myös tulkitsee trumpetillaan muiden sävellyksiä. Tämän vuoden merkkitapaus oli Kaija Saariahon viimeiseksi jääneen sävellyksen, varta vasten Verneri Pohjolalle sävelletyn HUSH-teoksen kantaesitys Helsingin Musiikkitalossa elokuussa yhdessä Susanna Mälkin johtaman Radion sinfoniaorkesterin kanssa.

Podcastissa Pohjola kertoo monivaiheisen tarinan siitä, kuinka Saariaho päätyi säveltämään trumpetistille tietäen teoksen olevan viimeinen, johon hän vakavasti sairaana pystyy. Kaija Saariaho kuoli kesäkuussa 2023.

”Siinä kävi niinkin dramaattisesti, että sinä päivänä, kun hän sanoi teoksen olevan valmis, hänen terveytensä romahti lopullisesti.”

Teoksen työstämiseen mahtui kuitenkin myös riemukkaita hetkiä alkaen Pohjolan iloon ja ylpeyteen siitä, kun Saariaho ilmoitti haluavansa säveltää Pohjolalle.

”Kesti kuukauden laskeutua edes vähän lähemmäs maan pintaa”, hän kuvailee.

Kun yhteistyö eteni, Pohjola sanoi tajunneensa, että hän toimii kirjaimellisesti äänitorvena Kaija Saariahon upean uran viimeiselle sävellykselle.

”En voi antaa tämän nousta päähän. Oli nöyrä, mutta kunnioitettu olo.”

Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(85)

Goldielocks: ”Melodia on kuningas”

Goldielocks: ”Melodia on kuningas”

Goldielocks eli Ella Mäntynen on tähdännyt artistiksi ja biisintekijäksi lapsuudestaan lähtien. 24-vuotiaana hän on jo ehtinyt paljon: hän on tehnyt biisejä monissa eri maissa sekä tehnyt suurimman en...

19 Dec 20251h 26min

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

On helpompi kirjoittaa lauluja kuin olla kirjoittamatta. Näin puhuu Teoston Säv. San. Sov. -podcastissa suomenkielisen rockmusiikin uranuurtaja, 1970-luvun lopulta saakka aktiivisesti lauluja kirjoitt...

5 Dec 20251h 17min

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen eli MD$ kertoo Säv. San. Sov. -podcastissa, mitä kaikkea on vaatinut kuusi Grammy-ehdokkuutta poikinut kansainvälisen uran luominen ja oman ammattitaidon kehittäminen sille tasolle, ...

27 Nov 20251h 1min

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Sanoittaja Aulikki Oksanen on kirjoittanut laululyriikkaa seitsemällä vuosikymmenellä. Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa hän lausuu yhden tunnetuimmista sävelletyistä runoistaan.Kun Aulikki Oksanen ol...

14 Nov 20251h 11min

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Kitaristi ja säveltäjä Jenni Kinnunen on säveltänyt ja julkaissut Tinyhawk & Bizzarro -yhtyeelleen instrumentaalimusiikkia jo kahden runsaasti arvostelusuosiota keränneen albumin verran.Tinyhawk & Biz...

4 Nov 202539min

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson säveltää ja tuottaa ja toimii monin tavoin popmusiikin takaosana. Etuosa merkitsee hänen sanastossaan esiintyjää. Useiden hittilevyjen teossa mukana ollut Olsson uskoo kokonaisvaltaisen n...

21 Okt 202544min

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen perusti ystävänsä Iso-H:n kanssa 90-luvun lopulla Fintelligensin, joka aloitti käytännössä uuden ajan suomenkielisen rapin historian. Elastinen on tehnyt pitkän uran ja laajentanut onnistune...

10 Okt 20251h 8min

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Agents-yhtyeen johtaja Esa Pulliainen tunnetaan paitsi rautalankakitaran mestarisoittajana, myös sovittajana. Hänen työnsä ansiosta kymmenet Rauli Badding Somerjoen, Topi Sorsakosken, Jorma Kääriäisen...

30 Sep 202548min

Populärt inom Nöje

mellan-himmel-och-jord-med-jlc
filip-fredrik-svarar
fordomspodden
mardromsgasten
dialogiskt
chilla-med-de-vet-du
rss-p3-musikdokumentar
fem-i-topp
badfluence
gott-snack-med-fredrik-soderholm
hemma-hos-strage
karatefylla
schulman-show
skandal
sexet
mannen-utan-spar
rss-bl-metal-podcast
hundaren-motgangspodden-av-tomas-andersson-wij
let-me-know-kiss-army-sweden-podcast
rss-kulturkalaset