Ege Zulu: ”Pitää olla aihe, jonka sisälle rakentaa”
Säv.San.Sov.18 Okt 2024

Ege Zulu: ”Pitää olla aihe, jonka sisälle rakentaa”

Helsingin Roihuvuoressa kasvanut Ege Zulu tekee biisejä osaksi isompia kokonaisuuksia, joiden teeman pitää olla tiedossa alusta lähtien.


”Yleensä mä tarviin jonkun aiheen, jonka sisälle rakennan.”


Näin sanoo Teoston Säv.San.Sov.-podcastissa helsinkiläinen räppäri-laulaja ja musiikintekijä Ege Zulu. Hänen keväällä 2024 julkaistu kolmas kokopitkä albuminsa oli nimeltään Mammanpoika. Levyä edelsivät hittialbumi Oi maamme Helsinki (2022) ja debyttilevy Swengari (2021).


Tuoreimman levynsä biiseille hän mietti eri aiheita mammanpoika-sanan pohjalta. Millainen ihminen on mammanpoika? Kotikaupungista tietysti riitti kerrottavaa, sillä kongolaissyntyisten vanhempien lapsi on asunut koko ikänsä Helsingissä.


Ege Zulun lapsuudessa musiikki oli kotona vahvasti läsnä: joku soitti aina jotain ja vanhemmat kuuntelivat paljon kongolaista musiikkia. Zulun omaan tuotantoon on vaikuttanut myös eteläranskalainen rap-musiikki sekä tietysti Roihuvuoren oma soundi. Kun Asa vieraili Ege Zulun koulussa, neljättä luokkaa käyneen Zulun mieleen syttyi halu tehdä musiikkia itsekin.


Ja nyt hän tekee, kuten Skene-biisissään (Säv. Victor Nordström, san. Ege Zulu, Sexmane) ilmoittaa: ”mä kuulun nykyään skeneen, veli hiffaaks”. Levyjen tekijätiedoissa skeneen kuuluminen ilmenee genrelle ominaisella isohkolla vierailijoiden määrällä. Hänen levyillään ovat vierailleet esimerkiksi Sexmane, Turisti, Jare Brand, Asa ja Jambo.


Tunnista tuntiin (Säv. & san. Saleh Masaadi, Ege Zulu, Rita Behm, Kyösti Salokorpi) teki vuonna 2024 Ege Zulun tutuksi yhä laajemmalle yleisölle. Zulun mukaan biisiä tehtiin muita biisejä pidempään – jopa yli vuosi, vaikka ennestään tuttujen kavereiden kanssa hitit ovat syntyneet hetkessä.


Ege Zulu on suomiräpin tämän hetken suosituimpia tekijöitä, vaikka määritteleekin itsensä mieluummin hoppariksi kuin räppäriksi. Hoppari-termiin sisältyy myös tanssi, joka on hänelle erityisen tärkeää. Ammatikseen hän laskee tehneensä musiikkia noin seitsemän vuotta. Hän tarvitsee aiheita kirjoittaakseen biisejä, ja aiheita keksiäkseen hän tarvitsee kokemuksia.


”Olen tosi aihelähtöinen biisintekijä.”


Aiheita löytääkseen aivot työskentelevät koko ajan. Jopa niin, että välillä ne on pakko yrittää rauhoittaa lepäämään tekemällä ihan muuta – vaikka pelaamalla jalkapalloa, jonka Ege Zulu on biiseissäänkin julistanut suureksi rakkaudekseen musiikin ohella. Uusille tekijöille Zululla on selkeä viesti: tee paljon ja ole kärsivällinen.


”Tee. Tee seuraava. Tee sitä seuraava. Kaikilla meillä on ihan omat tarinat, miten pääsee kuulolle.”


Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(85)

Goldielocks: ”Melodia on kuningas”

Goldielocks: ”Melodia on kuningas”

Goldielocks eli Ella Mäntynen on tähdännyt artistiksi ja biisintekijäksi lapsuudestaan lähtien. 24-vuotiaana hän on jo ehtinyt paljon: hän on tehnyt biisejä monissa eri maissa sekä tehnyt suurimman en...

19 Dec 20251h 26min

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

On helpompi kirjoittaa lauluja kuin olla kirjoittamatta. Näin puhuu Teoston Säv. San. Sov. -podcastissa suomenkielisen rockmusiikin uranuurtaja, 1970-luvun lopulta saakka aktiivisesti lauluja kirjoitt...

5 Dec 20251h 17min

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen eli MD$ kertoo Säv. San. Sov. -podcastissa, mitä kaikkea on vaatinut kuusi Grammy-ehdokkuutta poikinut kansainvälisen uran luominen ja oman ammattitaidon kehittäminen sille tasolle, ...

27 Nov 20251h 1min

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Sanoittaja Aulikki Oksanen on kirjoittanut laululyriikkaa seitsemällä vuosikymmenellä. Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa hän lausuu yhden tunnetuimmista sävelletyistä runoistaan.Kun Aulikki Oksanen ol...

14 Nov 20251h 11min

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Kitaristi ja säveltäjä Jenni Kinnunen on säveltänyt ja julkaissut Tinyhawk & Bizzarro -yhtyeelleen instrumentaalimusiikkia jo kahden runsaasti arvostelusuosiota keränneen albumin verran.Tinyhawk & Biz...

4 Nov 202539min

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson säveltää ja tuottaa ja toimii monin tavoin popmusiikin takaosana. Etuosa merkitsee hänen sanastossaan esiintyjää. Useiden hittilevyjen teossa mukana ollut Olsson uskoo kokonaisvaltaisen n...

21 Okt 202544min

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen perusti ystävänsä Iso-H:n kanssa 90-luvun lopulla Fintelligensin, joka aloitti käytännössä uuden ajan suomenkielisen rapin historian. Elastinen on tehnyt pitkän uran ja laajentanut onnistune...

10 Okt 20251h 8min

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Agents-yhtyeen johtaja Esa Pulliainen tunnetaan paitsi rautalankakitaran mestarisoittajana, myös sovittajana. Hänen työnsä ansiosta kymmenet Rauli Badding Somerjoen, Topi Sorsakosken, Jorma Kääriäisen...

30 Sep 202548min

Populärt inom Nöje

mellan-himmel-och-jord-med-jlc
filip-fredrik-svarar
fordomspodden
mardromsgasten
dialogiskt
chilla-med-de-vet-du
rss-p3-musikdokumentar
fem-i-topp
badfluence
gott-snack-med-fredrik-soderholm
hemma-hos-strage
karatefylla
schulman-show
skandal
sexet
mannen-utan-spar
rss-bl-metal-podcast
hundaren-motgangspodden-av-tomas-andersson-wij
let-me-know-kiss-army-sweden-podcast
rss-kulturkalaset