Esa-Pekka Salonen: ”Säveltäminen on oma valtakuntansa”

Maailmankuululle kapellimestari-säveltäjä Esa-Pekka Saloselle orkesterin johtaminen vastaa pikamatkan juoksemista, mutta sävellystyötä voi verrata maratoniin.´

Beethovenin yhdeksänteen sinfoniaan kuuluva Oodi ilolle on yksi ensimmäisistä Esa-Pekka Salosen musiikkimuistoista. Oliko se ihan ensimmäinen kerta, kun musiikki kolahti – sitä Suomen kansainvälisesti ehkäpä tunnetuin kapellimestari sekä säveltäjä ei ala arvailla. Salosen äiti väitti, että musiikki herätti erikoisen voimakkaita tunteita jo vaippaikäisessä Esa-Pekassa.

Isän levyhyllystä löytyi Beethovenin yhdeksäs. Se, että Oodi ilolle -teema tuli ”vasta 55 minuutin kohdalla kaikenlaisen mekastuksen jälkeen” oli Saloselle järisyttävä kokemus. Kuten sekin, että aluksi teemaa soitettiin vain hyvin hiljaa.

”Myöhemmin olen oppinut niin kuin me kaikki, että kaikki tärkeimmät asiat elämässä kuiskataan, tai ainakin sanotaan hyvin hiljaisella äänellä”, Salonen kertoo.

Seuraava virstanpylväs oli Suomalaisen Yhteiskoulun nokkahuilukerho.

”Olen aina sanonut nuoremmille, että jos on kestänyt yhden vuoden nokkahuilukerhoa niin, että sen jälkeen vielä pitää musiikista, niin silloin on joku todellinen intohimo kyseessä.”

Esa-Pekka Salosella oli. Alkoi trumpetin soitto, sitten käyrätorven. Motivaatiota oli varsinkin, kun koulun orkesterin harjoitusten takia sai jättää jumppatunnit väliin.

Ensimmäinen tärkeä opettaja oli ansioituneena käyrätorven soittajana suurta auktoriteettiasemaa nauttinut Holger Fransman. Hän sai Salosen harjoittelemaan ja viettämään Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla enemmän aikaa instrumenttinsa kuin flipperin parissa. Hän myös sai Salosen aloittamaan pianonsoiton. Ensimmäiset sävellyksensä Salonen kirjoitti jo 11-vuotiaana.

”Noin 11-vuotiaana tiesin, että musiikki on ainoa asia, mitä voin kuvitella tekeväni. Säveltäminen oli mun oma maailma, oma valtakunta, jossa kukaan ei tule sanomaan mulle, että ei saa tehdä noin, vaan pitää tehdä noin.”

Jo 15-vuotiaana Salonen keikkaili ammattimaisesti. Hän soitti käyrätorvea kaikissa Helsingin ammattiorkestereissa. Nyt aikuisena, kansainvälistä uraa tekevänä ammattilaisena Salonen jakaa aikansa kapellimestarin töiden ja säveltämisen välillä. Ne eroavat hänen mielestään kuin pikajuoksu ja maraton: orkesterin johtaminen on korkean intensiteetin tiivis jakso, kun konsertti on ohi muutamassa tunnissa ja harjoitusjaksokin orkesterin kanssa usein muutamassa päivässä. Säveltäessä sen sijaan aikaperspektiivistä tulee hämmentävän kummallinen.

”Kymmenen sekunnin pätkän kirjoittamiseen saattaa mennä kaksi viikkoa.”

Erilaisten työnkuvien muutos tuntuu. Saloselta menee aina sävellysperiodin alkaessa viikon verran, että hän pääsee sopivaan vireystilaan. Kahden ammatin yhdistämisessä on myös toisenlainen ongelma. Salonen tuntee, että hänen päässään on liikaa muiden ihmisten säveltämää musiikkia. Kun hän kapellimestarina pyrkii toteuttamaan toisen säveltäjän ajatuksia, hän miettii näitä sävellyksiä paljon – ja sitten itse säveltäessään meinaakin ”paperille tai nykyisin skriinille” siirtyä jo aiemmin tehty teos.

”Olen saanut itseni monta kertaa kiinni plagiaatista.”

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.