Matti Mikkola: ”Voiko itsensä etäännyttää ja käyttää vain ammattitaitoa?”
Säv.San.Sov.4 Sep 2025

Matti Mikkola: ”Voiko itsensä etäännyttää ja käyttää vain ammattitaitoa?”

Matti Mikkola tunnetaan biisintekijänä Tehosekoitin- ja Saimaa-yhtyeistä. Teoston Säv.San.Sov.-podcastissa hän avaa persoonallista urapolkuaan ja havainnoi työympäristössään tapahtuneita muutoksia.

Pääosin Saimaa -yhtyeen johtajana viime vuosina vaikuttanut Matti Mikkola on kulkenut pitkän matkan lahtelaisesta punkteinistä säveltäjä–sanoittaja–sovittajaksi, joka hallitsee partituurien kirjoittamisen jopa sinfoniaorkesterille. Mikkolan kasvu musiikin pariin ja musiikin parissa on sarja kiintoisia sattumia. Jäätyään sairastelevana lapsena kotihoitoon pianoveti puoleensa, ja alle kouluikäinen Matti tuli oppineeksi musiikista paljon orgaanisesti.


Toinen eteenpäin vienyt sattuma oli piirtämisestäinnostuminen, joka puolestaan johti yläasteen kuvataidepainotteiselle linjalle. Kuvataiteita Mikkola kiittää siitä, että niiden ansiosta hän ymmärsi jo varhainkäsitteellisyyden ja teoksen merkityksen tärkeyden.


”Jos sä maalaat vaikka peltomaiseman, se ei ole tavallaanmitään. Siihen pitää keksiä toinen level, että miksi se on maalattu? Mikä siinä on se ajatus?”


Sama koskee musiikkia. Mikkola muistuttaa, että vastaavastikuvataidekoulussa saman ajattelutavan oppivat monet rockin ensimmäisen brittiaallon legendaariset tekijät Rolling Stonesista lähtien.


Mikkola on säveltänyt hittejä monille suomalaisilleartisteille. Hänen omia bändejään ovat Tehosekoitin (aktiivinen 1991–2004, 2009 ja 2020–2022) sekä Saimaa. Tehosekoitin oli kasvualusta, jossa teini-ikäisestänuoreen aikuisuuteen kasvanut Mikkola otti haltuun paitsi keikkamuusikon, myös biisintekijän työn.


”Jo silloin tuli alitajuisesti analysoitua sitä, mitänykyisin kutsuttaisiin nimellä big data.”


Tällä Matti Mikkola tarkoittaa yleisön vaihtelevaavastaanottoa eri biiseille: yhtyeen itse kunnianhimoisimpina pitämät kappaleet hävisivät suosiossa ”lällylälly”-biiseille. Tämä johti ensimmäisen kerran Mikkolan uralla ylenkatseeseen yleisön vastaanottokykyä kohtaan.


”Se on tullut myöhemmin todistettua monta kertaa.”


Siksi Mikkola tekee nykyisin mieluummin musiikkiamarginaalissa kuin valtavirrassa.

Mikkola pohtii myös keskenään ristiriitaisten asioidenvaikutusta uraansa ja näkemyksiensä muodostumiseen sekä valintoihinsa musiikin tekijänä. Vaikuttavia tekijöitä on paljon: ironia ja musiikillisen kunnianhimon kasvaminen sekä asiat, joita ei musiikintekijänä ei voi ennalta arvatakaan.


Oman rajallisuuden kohtaaminen, keskenään eri suuntaan yhtyeen tulevaisuutta hahmottelevat bändin jäsenet ja ties mistä Yhdysvaltain merijalkaväen keinovalikoimaa muistuttava tapa räjäyttää ja rikkoa olemassa oleva, että ontilaa kasvattaa uutta.


Pitkään uraan mahtuu myös miettimisen hetkiä: miten säveltäjä käyttää ammattitaitoaan? Monet Tehosekoittimelle kirjoitetut kappaleet olivat henkilökohtaisia. Bändin hajottua Mikkola tunsi olevansa vapaa katsomaan tekemistään uudesta kulmasta.


”Voinko etäännyttää itseni ja käyttää vain ammattitaitoanibiisintekoon?”


Haastattelijana pitkän linjan musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.


Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(85)

Goldielocks: ”Melodia on kuningas”

Goldielocks: ”Melodia on kuningas”

Goldielocks eli Ella Mäntynen on tähdännyt artistiksi ja biisintekijäksi lapsuudestaan lähtien. 24-vuotiaana hän on jo ehtinyt paljon: hän on tehnyt biisejä monissa eri maissa sekä tehnyt suurimman en...

19 Dec 20251h 26min

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

On helpompi kirjoittaa lauluja kuin olla kirjoittamatta. Näin puhuu Teoston Säv. San. Sov. -podcastissa suomenkielisen rockmusiikin uranuurtaja, 1970-luvun lopulta saakka aktiivisesti lauluja kirjoitt...

5 Dec 20251h 17min

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen eli MD$ kertoo Säv. San. Sov. -podcastissa, mitä kaikkea on vaatinut kuusi Grammy-ehdokkuutta poikinut kansainvälisen uran luominen ja oman ammattitaidon kehittäminen sille tasolle, ...

27 Nov 20251h 1min

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Sanoittaja Aulikki Oksanen on kirjoittanut laululyriikkaa seitsemällä vuosikymmenellä. Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa hän lausuu yhden tunnetuimmista sävelletyistä runoistaan.Kun Aulikki Oksanen ol...

14 Nov 20251h 11min

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Kitaristi ja säveltäjä Jenni Kinnunen on säveltänyt ja julkaissut Tinyhawk & Bizzarro -yhtyeelleen instrumentaalimusiikkia jo kahden runsaasti arvostelusuosiota keränneen albumin verran.Tinyhawk & Biz...

4 Nov 202539min

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson säveltää ja tuottaa ja toimii monin tavoin popmusiikin takaosana. Etuosa merkitsee hänen sanastossaan esiintyjää. Useiden hittilevyjen teossa mukana ollut Olsson uskoo kokonaisvaltaisen n...

21 Okt 202544min

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen perusti ystävänsä Iso-H:n kanssa 90-luvun lopulla Fintelligensin, joka aloitti käytännössä uuden ajan suomenkielisen rapin historian. Elastinen on tehnyt pitkän uran ja laajentanut onnistune...

10 Okt 20251h 8min

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Agents-yhtyeen johtaja Esa Pulliainen tunnetaan paitsi rautalankakitaran mestarisoittajana, myös sovittajana. Hänen työnsä ansiosta kymmenet Rauli Badding Somerjoen, Topi Sorsakosken, Jorma Kääriäisen...

30 Sep 202548min

Populärt inom Nöje

mellan-himmel-och-jord-med-jlc
filip-fredrik-svarar
fordomspodden
mardromsgasten
dialogiskt
chilla-med-de-vet-du
rss-p3-musikdokumentar
fem-i-topp
badfluence
gott-snack-med-fredrik-soderholm
hemma-hos-strage
karatefylla
schulman-show
skandal
sexet
mannen-utan-spar
rss-bl-metal-podcast
hundaren-motgangspodden-av-tomas-andersson-wij
let-me-know-kiss-army-sweden-podcast
rss-kulturkalaset