Toimeksiantona muistilappu. Ja kohta 100 M€ liikevaihtoa. Vieraana Jussi Niemelä, Kotikatu (+Delete)

Toimeksiantona muistilappu. Ja kohta 100 M€ liikevaihtoa. Vieraana Jussi Niemelä, Kotikatu (+Delete)

Kuinka pienistä syntyy suuri ja monista yksi. Episodissa käymme läpi kuinka kasvua haetaan konsolidoimalla, ja millä marssijärjestyksellä resepti toimii, vieraana Jussi Niemelä, Kotikatu Oy:n toimitusjohtaja ja Deleten ex-toimitusjohtaja.

"Hanki toimistohuone, palkkaa talousjohtaja, kerää pienistä suuri, keksi nimi ja tee siitä yksi".

Tällaiseen muistilappuun tiivistyy toimeksianto, jolla Jussi Niemelä lähti Deleteä rakentamaan. Pohjan eli ns. platformin päälle lähdettiin kokoamaan pienistä isoa. Keksittiin nimeksi Delete. Rakennettiin organisaatio, kulttuuri, järjestelmät, prosessi ja brändi. Laajennettiin Ruotsiin. Ja ylitettiin 100 M€ liikevaihto. Muutamassa vuodessa.

Oli aika tehdä sama uudestaan. Nyt taloyhtiöiden kiinteistöhuollossa.

Pienistä syntyi Kotikatu ja eikä aikaakaan, kun 100 M€ liikevaihto ylitettiin.

Käymme episodissa läpi konsolidoijan modus operandin, eli toimintamallin. Miksi hommaan ryhdytään? Miten operaatio etenee? Mitä menestykseen tarvitaan?

Kun tarkoituksena on kerätä monista, useimmiten perheyrityksistä, isompi ja vahvempi kokonaisuus, ei kaupoille voi lähteä isojen yritysten malliin. Sen sijaan tarvitaan taitavaa ihmissuhdetyötä, jolla yrittäjät saadaan mukaan yhteiseen tulevaisuuteen.

Katsomme asiaa myös ostettavan yrityksen näkökulmasta. Vaikka mahdollisuudet on ehkä nähty, miksi niitä ei ole hyödynnetty ja kasvettu? Miksi yrittäjän sitten kannattaa myydä ja lähteä isomman kelkkaan mukaan? Ja miten oma firma laitetaan myyntikuntoon?

Lopulta puhumme isosti ajattelemisen tärkeydestä jokaisen yrityksen kasvu-uran löytämiseksi. Sillä lopulta siitä näissäkin tarinoissa on kyse. Kasvu-urasta, jossa yritysostoilla luodaan yritys, jonka orgaaniset kasvumahdollisuudetkin ovat uudella tasolla.

-----

Vieras: Jussi Niemelä, tj, Kotikatu Oy

https://www.kotikatu.fi/

https://www.delete.fi/

----

Isäntä: Antti Pietilä, tj, Loyalistic Oy

https://loyalistic.com/

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(178)

Miten AI muuttaa rekrytointia ja työnhakua. Vieraana Rasmus Nybergh, Recright

Miten AI muuttaa rekrytointia ja työnhakua. Vieraana Rasmus Nybergh, Recright

Pieni, tuntematon yritys saa avoimesta paikasta 200 hakemusta. Samalla tekoäly on kaventanut hakemusten tasoerot niin, ettei rekrytoija enää erota jyviä akanoista. Etähaastattelussa vastassa voi olla ...

15 Sep 1h 26min

Softabusineksestä patenttibusinekseen. Vieraana Juha Holkkola, Fusion Layer

Softabusineksestä patenttibusinekseen. Vieraana Juha Holkkola, Fusion Layer

Yleensä ajatellaan, ettei softaa voi patentoida. Ei voikaan, mutta menetelmän voi.Tekijänoikeus suojaa vain toteutusta. AI koodaa samanlaisen hetkessä. Siksi patentoinnin merkitys on kasvamassa. Samal...

3 Sep 1h 9min

Kuinka 550 hengen kv-asiantuntijayritys johdetaan AI-aikaan. Vieraana Artti Aurasmaa, Staria

Kuinka 550 hengen kv-asiantuntijayritys johdetaan AI-aikaan. Vieraana Artti Aurasmaa, Staria

Staria on kasvattanut itsensä suomalaisesta tilitoimistosta Euroopan johtavaksi NetSuite-taloksi ja kansainvälisen taloushallinnon toimijaksi, joka palvelee asiakkaitaan jo 50 maassa. Mutta mitä tapah...

13 Aug 1h 26min

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Roope Heinilä perusti Smarpin opiskelukaverien kanssa vuonna 2011 ilman koodaustaitoja ja ilman ulkopuolista rahoitusta. Kymmenen vuotta myöhemmin firma oli ylittänyt 10 miljoonan ARR:n, myynyt miljoo...

16 Jul 1h 48min

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Antti Huhtala lähti rakentamaan Siirrot Prota ilman ohjelmistotaustaa, ilman valmiita vastauksia ja ilman erityistä suunnitelmaa siitä, mihin se johtaisi. Taustalla oli autoasentajan ja B2B-myyjän ura...

26 Jun 52min

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Tekoäly ei muuta vain tapaa kirjoittaa koodia. Se muuttaa sitä, mitä ohjelmistot voivat tehdä, miten niitä hinnoitellaan, millaisia tiimejä tarvitaan ja mitä ylipäätään kannattaa rakentaa. Muutos ei t...

29 Mai 1h 23min

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Terveydenhuolto on yksi suurimmista julkisen talouden kuluista, ja paine kasvaa joka vuosi. Silti uusien ratkaisujen käyttöönotto etenee hitaasti, hankintaprosessit ovat raskaita ja pilotit jäävät use...

15 Mai 1h 36min

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Dream Broker on nyt yli kahden vuosikymmenen ikäinen videoviestintäyhtiö, joka on kasvanut pohjoismaisesta startupeista kahdeksan maan toimijaksi ja käynyt jo 10 miljoonan liikevaihdon toisella puolel...

5 Mai 1h 9min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-pa-konto
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
pengepodden-2
finansredaksjonen
lederpodden
utbytte
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-orjasater
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
morgenkaffen-med-finansavisen
liberal-halvtime
pengesnakk
rss-fa-makro
lydartikler-fra-aftenposten